Taru Sormusten Herrasta – Parasta fantasiaa

Sivut Teille, joille TSH on addiktio

Tervetuloa

Hei ja lämpimästi tervetuloa sivuilleni, joiden aiheena on TSH-kirja ja -elokuvatrilogia

Taru sormusten herrasta on J. R. R. Tolkienin kirjoittama 1950-luvulla ilmestynyt fantasiakirjallisuuden klassikko.

Osat:

  • Sormuksen ritarit (The Fellowship of the Ring)
  • Kaksi tornia (The Two Towers)
  • Kuninkaan paluu (The Return of the King)

———————————————————————–

Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia on Peter Jacksonin ohjaama fantasiaelokuvatrilogia, joka pohjautuu kirjailija J. R. R. Tolkienin kirjoittamaan fantasiakirjaan Taru Sormusten Herrasta. Elokuvia kuvattiin kahdeksantoista kuukautta jatkuvasti Uudessa Seelannissa. Kyseessä on ensimmäinen elokuvasarja, jonka kaikki elokuvat on kuvattu samaan aikaan.

1. elokuva :

Tarina alkaa, kun hobitti Bilbo Reppuli (Ian Holm) järjestää satayksitoistavuotissyntymäpäivät ja velho Gandalf Harmaa (Ian McKellen) tulee myös syntymäpäivävieraaksi. Juhlissa Bilbo katoaa kummallisesti ja Gandalf aavistelee pahojaan. Bilbolla onkin hallussaan Mahtisormus, jonka itse Sauron on takonut ja menettänyt taistossa ihmisiä ja haltioita vastaan. Nyt, tuhansia vuosia myöhemmin, Sauron haluaa sen takaisin itselleen voidakseen palata voimiinsa. Bilbo antaa sormuksen nuorelle sukulaiselleen, Frodo Reppulille (Elijah Wood). Gandalf käskee Frodoa lähtemään puutarhurinsa Samvai Gamgin (Sean Astin) kanssa heti Brii-kylään. Samaan aikaan Gandalf hakee apua Valkoiselta velholta, Sarumanilta, joka paljastuu pahan kätyriksi. Frodon ja Samin matkaan tulevat mukaan myös hobitit Pippin (Billy Boyd) ja Merri (Dominic Monaghan). Matkalla hobitteja vainoavat Sauronin Sormusaaveet, mutta he pääsevät lopulta Briihin. Briissä he tapaavat Konkari-samoojan, joka tunnetaan myös nimellä Aragorn (Viggo Mortensen). Aragorn lähtee opastamaan hobitteja Rivendelliin, haltioiden luo. Frodo saa matkalla Rivendelliin Sormusaaveelta pahan haavan Morgulin tikarista ja apuun tulee haltianeito Arwen (Liv Tyler). Hän pelastaa Frodon viemällä heidät Rivendelliin, jossa pidetään Elrondin (Hugo Weaving) neuvonpito siitä, miten sormuksen kanssa tulisi menetellä. Ainoaksi vaihtoehdoksi nähdään Sormuksen tuhoaminen. Frodo ehdottaa, että hän veisi sormuksen Tuomiovuorelle, ainoaan paikkaan missä sormus voidaan tuhota. Hänen mukaansa tulee 8 muuta apuria. Sam, Merri, Pippin, Aragorn, Gandalf, Legolas (Orlando Bloom), Boromir (Sean Bean) ja Gimli-kääpiö (John Rhys-Davies). Matkalla he kulkevat Morian kautta, jossa Gandalf putoaa kuiluun taistellessaan balrog-hirviön kanssa. Tämän tragedian jälkeen he poikkeavat Lorieniin, haltijaruhtinatar Galadrielin (Cate Blanchett) luo, jossa kukin saattueen jäsen saa jonkin esineen, joka tulisi auttamaan heitä tehtävässään. Matkalla heitä varjostavat muun muassa Klonkku (Andy Serkis) ja örkit.

2. elokuva :

Tarina etenee, kun hobitit Frodo ja Sam vievät Sormusta kohti Tuomiovuorta, välillä eksyen. He saavat oppaakseen katalan Klonkun, joka on joskus pitänyt Sormusta aarteenaan. Sormus kuitenkin hylkäsi sen ja päätyi Bilbo Reppulille, joka taas antoi sen lähimmälle sukulaiselleen Frodolle.

Saattueen hajottua Merri ja Pippin joutuvat Saruman -velhon (Christopher Lee) uruk-hai -örkkien vangeiksi ja heitä lähdetään viemään Sarumanin kuulusteltavaksi Rautapihaan. Keskellä yötä uruk-hai -joukon kimppuun hyökkäävät Rohanin ratsastajat Éomer (Karl Urban) johtajanaan ja uruk-hait tapetaan. Taistelun melskeessä Merri ja Pippin onnistuvat pakenemaan ja he juoksevat läheiseen metsään, Fangorniin, missä he tapaavat entti Puuparran (äänenä John Rhys-Davies).

Aragorn, Legolas -haltia ja Gimli -kääpiö yrittävät saada hobittinuorukaiset pelastettua. He seuraavat uruk-hai -joukkoa Rohaniin, hevosruhtinaiden valtakuntaan. He jäljittävät hobitteja ja huomaavat kauhukseen näiden paenneen Fangorniin. Jatkaessaan hobittien etsimistä he tapaavat velhoystävänsä Gandalfin, joka on Balrogin kanssa käymänsä kamppailun vuoksi muuttunut Gandalf Valkoiseksi.

Gandalf vapauttaa Rohanin kuninkaan, Theodenin (Bernard Hill), Sarumanin lumouksesta. Yhdessä Rohanin kansan kanssa Gandalf, Aragorn, Legolas ja Gimli lähtevät Sarumanin uruk-hai -armeijaa pakoon Helmin syvänteeseen, jossa käydään mahtava taistelu. Uruk-hait voitetaan, ja Puuparta ja muut entit tuhoavat Merrin ja Pippinin yllyttäminä Sarumanin Rautapihan. Saruman jää Rautapihan Orthanc -torniin enttien vartioitavaksi.

Tällä välin Gondorin Faramir (David Wenham) on ottanut Frodon ja Samin vangeiksi. Faramir pakottaa Frodon auttamaan Klonkun vangitsemisessa uhaten tappaa sen. Tällöin Klonkku, joka on alkanut hieman luottaa Frodoon, menettää lopullisesti uskonsa muiden olentojen ystävyyteen ja alkaa hautoa murhanhimoisia ajatuksia Frodoa ja Samia kohtaan. Faramir kuljettaa hobitit ja Klonkun Osgiliathiin, Gondorin raunioituneeseen etuvartioon aikomuksenaan viedä heidät ja Frodon kantama Sormus isälleen Minas Tirithiin. Osgiliathissa Frodo joutuu Sormusaaveen hyökkäyksen kohteeksi ja pelastuu vain Samin ansiosta. Faramir kuulee Samin Frodolle osoitetun puheen taistelemisesta hyvän puolesta ja päästää heidät ja Klonkun jatkamaan matkaansa kohti Tuomiovuorta ja Sormuksen tuhoamista.

3. elokuva :

Kuninkaan paluu jatkaa siitä, mihin Kaksi tornia jäi. Frodo ja Sam jatkavat matkaansa Mordoriin tuhotakseen Mustan Ruhtinaan Sauronin takoman Valtasormuksen Tuomiovuoren liekeissä. He eivät kuitenkaan tiedä, että heidän oppaanaan toimiva Klonkku johdattaa hobitit hirviömäisen jättiläishämähäkki Lukitarin ruuaksi.

Samaan aikaan velho Gandalf Valkoinen ratsastaa hobitti Pippinin kanssa Gondorin valtakunnan pääkaupunkiin Minas Tirithiin. Siellä he tapaavat Denethorin, Gondorin Käskynhaltijan, joka on vajonnut syvään masennukseen ja epätoivoon. Vihollinen on valmis, ja valtaisa örkkien armeija marssii Minas Morgulista johtajanaan Angmarin Noitakuningas, Sauronin suurin palvelija ja mahtavin Yhdeksästä sormusaaveesta.

Aragorn Arathornin poika saa Elrond Puolhaltialta lahjaksi Andurilin, uudelleen taotun Narsil-miekan, jolla kerran katkaistiin Suurin Sormus itse Sauronin sormesta. Aragorn lähtee haltija Legolaksen ja kääpiö Gimlin kanssa Kuolleiden kulkuteille kutsumaan taisteluun vuorilla asuvat kuolleet, jotka kerran olivat Gondorin pettäneitä vuoristolaisia. He olivat luvanneet tulla auttamaan Gondoria taistelussa, mutta kun Gondorin hätä oli suurin, he pakenivat vuorille. Kuningas Isildur kirosi heidät.

Sormuksen Sodan suurin taistelu käydään Minas Tirithin edustalla Pelennorin kentillä, mutta ratkaiseva taistelu Keski-Maan kohtalosta käydään kuitenkin Mordorin Mustilla Porteilla, kun kuningas palaa, ja Frodo saa mahdollisuuden tuhota Sormuksen Tuomiovuoren uumenissa sillä aikaa, kun Sauronin Silmä suuntaa katseensa kohti Aragornia.

Lopussa Sormus tuhoutuu, ja Sauron lyödään ikiajoiksi. Aragorn kruunataan kuninkaaksi, ja hobitit palaavat Kontuun.

————————————————————————–

Sormuksen Saattueen jäseniä esittäneet näyttelijät (Elijah Wood, Sean Astin, Dominic Monaghan, Billy Boyd, Ian McKellen, Viggo Mortensen, Sean Bean, Orlando Bloom ja John Rhys-Davies) tatuoivat itselleen haltiasymbolin, joka merkitsi numeroa 9. He lupasivat toisilleen, etteivät koskaan näytä tatuointeja julkisuudessa.